Hirvenmetsästyskausi on alkamassa, mutta tämä juttu ei koske suurten metsien sarvipäitä. Carl Gustaf ja Silvia hoitavat kuninkaallisia edustustehtäviään, mutta nyt en näppäile tekstiä heistä enkä muistakaan julkimoista, vaan meistä taviksista.

Tuttavani synttäreillä hänen kutreilleen laskettiin kruunu ja häntä palvottiin kuin kuningatarta. Tuon minua oudoksuttaneen tapauksen nosti muistista eilisiltainen tv-keskustelu. Siinä kosmologi, tähtitieteilijä ja uskontotieteilijä pohtivat maailmanlopun kysymyksiä ja eettisiä ratkaisujamme.

Tähtitieteilijä haikaili kuvaa oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta, joka on himmenemässä kristinuskon väistymisen myötä. Uskontotieteilijän mielestä ratkaisun etsiminen jonkin korkeamman voiman suunnalta kuuluu menneisyyteen. Kosmologi puolestaan sanoi ihmisen luovan oman arvomaailmansa omien mieltymystensä mukaiseksi.

Ei siis mitään uutta auringon alla. Onhan ihminen luonut ennenkin itselleen uskon, johon voi uskoa. Luovuuttaan ihminen on kautta aikojen käyttänyt luomalla ihmisestä itselleen jumalan. Kaiken takana on käsitys, jonka mukaan hyvä ja jumalallinen löytyvät ihmisestä itsestään. Jo Rousseau sanoi, että ihminen on ”luonnoltaan vapaa ja hyvä”. Nietzsche puolestaan loi opin ”yli-ihmisestä”, joka on moraalisesti vastuussa vain omalle itselleen. Myös Marx korosti ihmisen omaa ymmärrystä ylimpänä jumaluutena.

Nykyteologia myötäilee ajan henkeä. Samalla kun Jeesusta riisutaan jumaluudesta ja alennetaan, ihmistä puetaan ja nostetaan jalustalle. Menemmekö me joukon mukana? Tänä sumenevien arvojen aikana on syytä kysyä itseltäni, ymmärränkö selvästi, että ihmisen palvonta on antikristillistä, mutta lähimmäisen rakastaminen kristillistä. Tänään haluan muistuttaa itselleni, että kruunu kuuluu Kuninkaalle, hänelle joka on Rakkaus. – Ari Laitinen